Valesokkelikorjaus

Valesokkeli on yksi kysytyimpiä remontteja tällä hetkellä, kun puhutaan sisäilmasta. Ulospäin valesokkeli näyttää lähes normaalilta sokkelilta, jonka pitäisi olla rakennuksen rungon alla. Valitettavan yleistä kuitenkin on, että talon puurunko jää maanpinnan alapuolelle. Riskirakenteeksi luokitellussa valesokkelissa sitä ympäröivä maanpinta on asuntojen lattian tasolla. Joissakin kohteissa saattaa olla jopa korkeammallakin. Lisäksi maakallistukset on usein tehty liikaa rakennukseen päin ja perustuksista puuttuu ulkopuolinen vedeneristys, joka on merkittävä riski. 

Ongelman aiheuttaa kosteudennousu maasta betonia pitkin rakenteisiin, joka edesauttaa usein merkittäviä home- tai kasvusto-ongelmia. Etenkin alajuoksu on tyypillisesti herkkä kosteudelle. Alajuoksu on puurakenne johon talon puurunko kiinnitetään. Myös ulkoseinään tulee ongelman edetessä homevaurioita, joka usein myös paljastaa olemassa olevan ongelman. Usein esim. tiiliverhoilluissa tai rakenteisissa taloissa laastipurseet ovat aiheuttaneet sen, ettei ilma pääse kiertämään väleissä.  Korjaustöiden yhteydessä uusitaan höyrynsulkumuovi ja sisäverhouslevyt.

Nimenomaan valesokkeliongelmat ovat yksi syy minkä vuoksi mm. moni rivitaloyhtiö on vaikeuksissa sisäilmaongelmien kanssa. Valesokkelirakenteita tehtiin omakoti- ja rivitaloihin 1960-luvulta 1990-luvulle saakka. Valesokkelit ovat vuosien aikana aiheuttaneet homevaurioita, mutta vasta nyt ongelmaan on alettu puuttua tosissaan. 

Ongelman ratkaisuksi ei yleensä riitää mikään välimallin tekohengittäminen, vaan edessä on väistämättä koko valesokkelirakenteen purku kauttaaltaan asuntojen lattiatasoille saakka. Valesokkelin korjataan pääsääntöisesti puurungon alaosien korvaamisella jollain ei-orgaanisella aineella. Runko alajuoksusta tarvittavin osin tuetaan väliaikaisesti, katkaistaan poikki ja asennetaan tilalle mm. metallisia kengitysratkaisuja, joilla alaosan korjaus tehdään melko nopeasti ja vaivattomasti.

Samaan aikaan saatetaan parantaa tuuletuksia tai asentaa verkkoja reikiin. Samassa yhteydessä sokkelin ulkopuolelle asennetaan usein vedeneristeeksi patolevy. Maa-aines rakennuksen ulkopuolella vaihdetaan riittävän syvältä niin, että salaoja voidaan asentaa kauttaaltaan perustus- ja sokkelirakenteen alapuolelle. Salaojitusjärjestelmän toteutus on järkevää tehdä.

Valesokkelikorjaus on tärkeä tehdä valvotusti ja laadukkaasti. Usein samalla kertaa tiivistetään alapohjan ja seinän rakenteita tai rakoja mm. TKR- tiivisteellä ja eristelevyt teipataan Contega- teipillä ja sivellään Wyflexa- massa päälle. Näin sisäilmakorjauksen avulla kontrolloidaan ilmavirtoja, ettei huono ilma pääse rakenteista sisäilmaan.

2019-04-01T12:00:38+00:00

Jätä kommentti