Sisäilman laadun tutkimiseksi otettava ilmanäyte antaa tietoa sisäilman epäpuhtauksista ja mahdollisista haitallisista aineista. Sisäilmaongelmien epäily voi perustua esimerkiksi rakennuksen käyttäjien oireisiin, rakenteiden vaurioihin tai hajuhaittoihin. Tässä ovat perusvaiheet sisäilman ilmanäytteen ottamiselle:
- Selvitys ja valmistelu
- Kartoitetaan rakennuksen historiatiedot, aikaisemmat tutkimukset ja käyttäjien kokemukset.
- Valitaan näytteenottopaikat perustuen rakennuksen pohjapiirustuksiin, havaittuihin ongelmiin ja mahdollisiin oireiden aiheuttajiin.
- Pidetään ikkunat ja ovet suljettuina vähintään 6 tuntia ennen näytteenottoa.
- Ilmanäytteenotto
- Ilmanäytteet voidaan ottaa joko kannettavilla ilmanäytteenottolaitteilla tai passiivisilla keräimillä.
- Ilmavirta, jolla näyte otetaan, ja näytteenoton kesto määräytyvät tutkittavien epäpuhtauksien perusteella.
- Yleisiä näytteenottokohteita ovat homeitiöt, hiukkaset, VOC-yhdisteet (haihtuvat orgaaniset yhdisteet) ja formaldehydi.
- Näytteen analysointi
- Lähetetään näyte akkreditoidulle laboratoriolle analysoitavaksi.
- Laboratoriossa näytteestä analysoidaan esimerkiksi homeitiöiden ja bakteerien määrä ja lajit sekä mahdollisten kemiallisten epäpuhtauksien pitoisuudet.
- Tulosten tulkinta
- Tuloksia verrataan ohjearvoihin ja suosituksiin. Esimerkiksi Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut suosituksia sisäilman laadulle.
- Tärkeää on tulkita tuloksia kokonaisuutena ja huomioida muut tiedot rakennuksesta ja sen käyttäjien oireista.
- Jatkotoimenpiteet
- Mikäli tutkimuksessa ilmenee ongelmia, voidaan ryhtyä korjaustoimenpiteisiin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi rakenteiden korjaamista, ilmanvaihdon parantamista tai muiden sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden korjaamista.
Ilmanäytteen otto on vain yksi keino arvioida sisäilman laatua. Usein on hyvä yhdistellä eri menetelmiä, kuten pintanäytteitä, rakenneteknisiä tutkimuksia ja ilmanvaihdon toimivuuden tarkastusta, saadakseen kokonaisvaltaisen kuvan sisäilman laadusta.
